YHTEYSTIEDOT
Aloitin myyntityöt B2B -myynnillä kiertäen Keski-Suomea myyden konttorikoneita yrityksille ja kuntasektorille. Siitä tuotteet laajenivat tietokoneisiin ja ohjelmistoihin. Näistä kiinnostuneena perustin oman yrityksen ja opiskelin pitkään kotisivujen valmistamista ja opiskelen edelleen. Ala on laaja ja ominaisuuksien kirjo kasvaa jatkuvasti.
Tällä hetkellä päiväni täyttyvät Perhehoitoliiton avustusten keräämisestä. Toiminta on äärimmäisen tärkeää.Perhehoitoliittohan tekee korvaamattoman arvokasta työtä sijaisperheiden ja sijoitettujen lasten hyväksi. Perhehoitoliitto tarjoaa valmennusta, koulutusta ja vertaistukea, jotta sijaisvanhemmat jaksavat ja voivat tarjota lapsille turvallisen kodin. Sijaisvanhemmuus on vaativaa ja vastuullista työtä, ja tuki on heille todella tärkeää.
Niin, me puhumme nyt paljon vanhusten hoidosta, mutta ajatellen niitä lapsia, joilla kotiolot ovat rikkonaiset, on työ tosi tärkeää. Suomi laahaa perhehoidon osalta jäljessä muita pohjoismaita ja tietenkin säästösyistä, vaikka lastensuojelulaki ja YK:n yleissopimuksen mukaan perhehoito on etusijalla verrattuna laitoshoitoon.
Lasten tulevaisuudelle perhehoito on tosi tärkeä verrattuna lastenkotiin ajatellen opiskelua, hyvää työpaikkaa ja vanhemmuutta sitten, kun he ovat sitä omille lapsilleen. On tosi tärkeää saada lapselle perheenomainen hyvä koti varttua aikuiseksi.
Ollaan yhteyksissä!
Rauno Hokkanen
040 8253531
rauno@raucom.fi

